Kuljeksiessani tänään bussilla kotiin jämähdin kuuntelemaan neljän about 10-vuotiaan pojan keskustelua. Pojat pitivät kovaa mekkalaa ja keskustelivat, kuinka kello oli paljon ja tunti sitten olisi pitänyt olla kotona. Yhtäkkiä keskinäinen kovistelu pysähtyi kun yksi pojista kysyi muilta:
"Mitä haluaisitte elämässänne kokea uudestaan?"

En voinut lakata ajattelemasta omaa vastaustani. Todella hyvä kysymys nimittäin. Poika ei kysynyt, mikä on ollut onnellisin päivä, mikä heidän mielestään on parasta, mitä elämässä on tapahtunut vaan 

"Mitä haluaisitte elämässänne kokea uudestaan?"   

Aloin tosissani jauhaa ajatusta päässäni. Kun valmistuin ja seisoimme kaikki lavalla.. rippileiriltä jotain.. hetket ystävien, ex-poikaystävien kanssa.. Ei.. Mitä ihmettä? Mitä haluaisin itse elää, kokea, nähdä, tuntea, maistaa uudestaan? Tässä hetkessä vastaukseni oli kuitenkin:
Kun esimieheni pomo soitti minulle rapiat vuosi sitten ja ilmoitti epäilyttävän asialliseen sävyyn puhelimessa: "Minulla on täten ilo ilmoittaa, että sinut on valittu vetämään yksikköä Helsinkiin. Onneksi olkoon. Tahdotko ottaa tämän paikan vastaan?"

Pyysin herraa odottamaan hetken, jätin luurin pöydälle, aloin juosta ja huutaa niin paljon kuin kropasta vain lähti. Päässäni vilisi vuodet Pohjanmaalla ja silmissä siinsi Helsinki.. Meri.. Kaupunki.. Ihmiset.. Sekosin. Otin puhelimen korvalle ja huusin myöntävän vastauksen. Se energia, joka valtasi minut, oli ihan mieletön. Aivan uskomaton. Sellainen on minun hetkeni.

Mikä on sinun hetkesi?