Ja niin siinä sitten kävi, että mökkeilyn yhteenveto oli hävytön. Ylitin rajan useammin kuin kerran ja kyllä, harrastin seksiä fuckbuddyn kanssa.

Tarkennettakoon että tämä yhteinen harrastus ei ole säännöllistä, ei millään tavoin toistuvaa – ainoastaan ajoittaista. Olemme ystäviä, jotka yksinkertaisesti eksyvät nokka edellä harmaalle alueelle harvakseltaan.

Aluksi se oli hauskaa ja hurjan jännittävää. Tai no, olihan se sitä vuoden verran. Kunnes kuvioissa oli tyttö.
Olen itse perusluonteeltani hyvinkin moraalitapaus, ja ystävilleni olen se ”ylitunnollinen tyyppi”. Tämä sekoilu kuitenkin sopii minulle pelottavan hyvin.

Moraali ja omatunto ovat pysytelleet pitkään jossain todella kaukana, kunnes ovat löytäneet minut taas. Morkkis oli jäätävä sunnuntaina. Tankkasin samoja kysymyksiä päässäni. Ehkä suurempi ahdistus kuitenkin lopulta tulee siitä, etten tahdo uskoa, että fuckbuddyni pettää tyttöystäväänsä.

En halua uskoa, että hän onkin paska tyyppi, rodulleen tyypillinen tapaus, joka täyttää kaikki kusipäämiehen kriteerit.
En halua uskoa, että tämä ystäväni, johon minä todella luotan, pettää jonkun muun luottamuksen aina uudelleen.
En halua uskoa, että ne ennakkoluulot, joita minulla tämän miehen suhteen oli, ovatkin kaikki täyttä totta.

Hanurista koko juttu.

 

Tulipa koettua ihmetys jutellessani pikkusiskoni kanssa.

Ystäväni, jonka olen tuntenut kolmisen vuotta, jaksaa yllättää. Tulipa taas huomattua, etten oikeastaan tiedä ihmisestä mitään. Tämä kaveri on tyyppi, jonka sosiaaliset taidot ovat kadehdittavat: kaikki pitävät hänestä, hän osaa oikeasti kuunnella.

Siinäpä se ongelma onkin. Hän vain kuuntelee. Vaikka olisi jaettavana rankkojakin juttuja, hän vain kuuntelee ja ymmärtää. Hän kuitenkin jättää kertomatta, että ihan oikeasti
ymmärtää – on tullut itse koettua samanlaisia asioita.
Pikkusiskoni jakoi tämän ihmetyksen kanssani. Hänellä on ystävä kymmenen vuoden
takaa – jonka kanssa hän kokee samanlaisia yllätyksiä.

Vuosi sitten olin palasina kuullessani, että isältäni leikattaisiin eturauhassyöpä. En muista, koska olisin viimeksi itkenyt niin paljon. Ystäväni, joka oli kanssani silloin, taisi unohtaa kertoa, että hänen äitinsä muuten kuoli syöpään.
Samalle tyypille olen kertonut elämästä narsistin kanssa, ja kuulin vasta, että hänen veljensä on narsisti.

Toinen ääripää on puolestaan tämä kaveri, jolle saat kerrottua ongelmastasi ehkä kaksi ensimmäistä lausetta ja.. Hän kertoo seuraavan tunnin siitä, kun itse viimeksi joutui vastaavaan tilanteeseen. Hän tarinoi pitkään ja yksiselitteisesti kertoen, miten itse asian lopulta selvitti. Kun hän lopulta saa tarinansa päätökseen jää itse miettimään: ”Niin no, ei mulla tainnutkaan olla mitään asiaa. Sua ei kai kiinnostanutkaan?”

Ensimmäisen ystävän kohdalla tulee välillä ihan hävyttömän tyhmä olo: ”Ei hitto, olenko mä mitään muuta tehnyt kuin puhunut?" "Miksi se ei ole kertonut aikaisemmin?” ”Enkö mä ole sellainen ystävä, jolle voi kertoa rankkoja asioita?” ”Olenko niin täynnä omia asioitani, etten ole ehtinyt kuunnella?” ”Miksi en ole tajunnut kysellä enemmän?”

Nyt kun olen havahtunut näistä tilanteista, jolloin tämä ystäväni olisi voinut sanoa: ”Joooooo, no arvaa vaan kun kerron omat kokemukseni tästä..”, arvostan ihmistä aika tavalla.

Hän on vain kuunnellut, mitä minä haluan sanoa, miltä minusta tuntuu.
Päätin muuten nyt, että on selvästi tullut minun aikani kuunnella.

Aidosti.

Kyllä mun ny täytyy toreta, notta alakaa flikkaa jännittämähän tuleva viikonvaihre. Tuloo se yks kloppi perjantaina tyämaalta mut hakemhan ja lähäretähän Jumalan seliän taakse juhulimahan. Me pirethän pileet. Teköö häjyä ajatellakki mitä tuloo tapahtumhan.

Moon kerran ollu tuan sakin kans mökillä ja yhtäkkiä ehtoolla meistä neliä oli nuation ympärillä tanssimas ja muut kattoo viäres. Molin alasti kloppien kans, toinen flikka tajus haarukkansa pistää piiloon ja jättää kalsarit jalakahan. Minen ruuraani kauhiasti piiloottele, mutta voi jukoliste ku hävetti jäljistä päin. Me ruukatahan sen toisen poijan kans teherä kaikellaasta typerää ja töppäällähä palio yhyres. Emmä rutajamaha rupia, ne o hianoja muistoja.

Tuas räknäälin notta tuata kuhan siireriä riittää nii ollaha jo pitkällä, meinasin vielä potin viinaa hakia niin killitethän niitä sitten kaks päivää ja ollahan kunnolla juavuksis. Koriat verhat päälle jokka ei kinnaa ja vähä filttiä mukahan niin tarkenoo.

Pullot tiskihi ja Pohojammaan kautta!

 

 

 

25.2.2009:

”Kyllä mä voin sanoa ihastuneeni. Vaikka se hullua onkin - tyyppi asuu Helsingissä, mutta minkäs teet. On se niin valloittava tapaus, että jopa tällainen ahdasmielinen, putkikatseinen, ennakkoluuloinen pohjalaisunkki on yhden tapaamisen jälkeen ihan kympillä aivot pellolla. Mut jännä itsestä huomata, miten ihmeessä löytyi ihminen, jonka päästää lähelleen. Ilman pelkoa mistään.”

Päiväkirjamerkinnän bongasin.

Meillä oli taannoin töissä pari remonttijantteria, ja mulla oli eräästä deadlinen lähestymisestä johtuen hillitön stressi tuolloin. Kun deadline oli ohi ja kaikki hyvin, huomasin että toinen miehistä flirttailee koko ajan! En ollut edes huomannut koko tyypin lähestymisyrityksiä aiemmin, ja kyllä hävetti.

Hän veikin sitten jalat alta. Olin yhtä hymyä. En pystynyt keskittymään töissä, sydän pamppaili ja.. No, tiedätte kyllä. Eräänä päivänä tajusin, että olimme siinä parin viikon aikana alkaneet oikeasti tutustua toisiimme, kunnes koin älynväläyksen ja peruutin. Liikaa ja liian nopeasti? En tiedä. En selitellyt miehelle mitään ja kun hän ihmetteli käytöstäni, vastailin lyhyesti ja näytin tosi kiireiseltä. Tosi uskottavaa.

Kevyt olo siis lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Mies alkoi ärsyttää vaikka ei ärsyttävä ollutkaan.
Jälkeenpäin olin todella vihainen itselleni. Idiootti minä!

Kuulinpa tuossa että hän on mahdollisesti tulossa tekemään loppuviilausta, pyydän ihan varmasti bisselle!

Voi kun pääsisin unkkiluonteestani useammin ulos. Kyllä, olen edelleen kaikkea mainitsemiani imartelevia adjektiiveja ahdasmielisyydestä unkkiuteen, mutta tunnen itseni ja tiedän, että silloin (kerran viidessä vuodessa?) kun mies on se jonka odotan mut löytävän, mennään ja täysiä.

Tai ehkä en myönnä että olen sitoutumiskammoinen? En uskalla kohdata itseäni, tunteitani? Vaikuttaako fuckbuddy tähän? Olenko liian tottunut vetämään roolia? Liian tottunut olemaan niin tosi cool ja kinky, se kova muija. Liian tottunut pelailemaan pelejä, liian tottunut pakottamaan tunteet pois? Onko se ihmekään ettei niitä haluakaan kohdata - yhtäkkiä ei enää kykenekään vaihtamaan moodia ja avartamaan katsettaan potentiaalisille ihmissuhteille? Yhtäkkiä kaikki onkin totta, karua ja totista faktaa, ei ole enää roolia. Se olenkin minä.

 

Muistan, miltä tuntuu olla henkisesti alasti. 
Ehkä tyydyn vähentämään vaatteita, näin alkuun. Miten uskallan ottaa roolivaatteet pois, kun ei ole roolia, on vain vaatteet?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 "After I began to get dressed, I'd realized that I'd done it. I'd just had sex like a man. I left feeling powerful, potent, and incredibly alive. I felt like I owned this city. - Nothing and no one could get in my way." -Carrie Bradshaw

 

Tämä ajatus lähti pörräämään katsellessani (jälleen kerran) Sinkkuelämää –sarjan starttia. Carrie tutkii jaksossa, kykeneekö nainen ”have sex like men”.

Tarkoittaen siis, kykeneekö nainen harrastamaan seksiä ilman tunteita. Rojut torttuun ja se siitä, Kiitos ja hei. Kattellaan.
Samanthan mielestä asian kuuluu olla juuri niin, ja tuohon ajatukseen Carrie ei usko.

Samaa asiaa täysin eri näkökulmasta tarkastelee Jouni Hynynen kirjassaan ”Rakkaudella Hynynen”. Aivan loistavaa sivallusta naisen ajattelua kohtaan, feministikin on myyty. J
Hynynen ihmettelee naisen monimutkaisuutta, sitä miksi tosiaan se ei voi olla helppoa. Miehen mielessä seuraavana seksin jälkeen on urheilutulokset, miten kävi F1-aika-ajoissa ja mitäs jos lähtisi kaljalle… Naiselle on selvää jo ennen seksiin ryhtymistä, että seksin jälkeen silitellään tukkaa ja maataan miehen kainalossa.

Oma näkökantani tähän asiaan on, että nainen hyvin harvoin kykenee harrastamaan seksiä kuin miehet. Jos kykenee, niin hyvällä pelitaktiikalla. Ajatellaanpa tällaista ”friends with benefits” –tyyppistä juttua.

Jos on kyseessä toooosi vanha ystävä, jonka kanssa jotenkin päätyy bylsimään, eväitä onnistumiseen on. Jos kyseessä on tosi hyvä ystävä, harvoinpa tulee paneskeltua, mutta jos näin käy, tätä ihmistä tuskin pitää kovin seksuaalisena olentona jossa näkisi jotain kiihottavaa.
Mutta se pahin, ja varmastikin yleisin, lienee kai tällainen kaveri jonka kanssa joskus lähdetään juhlimaan, harvakseltaan pidetään yhteyttä, mutta silloin kun tavataan, mennään ja kovaa.

Juuri tällaista tapausta itse olen pari vuotta käsitellyt. Jos samaan osoitteeseen päädytään, lopputuloksena on happy end ja kohta kotiin.

Kauan sitten, kun tämän yhteisen harrastuksen erään miehen kanssa löysin, ihastuin välittömästi. Kunnes, hyvin nopeasti tajusin mikä olikaan pelin henki. Aivan. Tämä oli se juttu. Ei saa odottaa mitään. Ystävystyimme kuitenkin. Jossain vaiheessa mies alkoi seurustella, harrastuksemme jatkuu tästä huolimatta. Pikkujuttu miehelle, ihan sama mihin sitä lerssiä laittaa.

Laitoin oven kiinni tunteille ja kaikelle ajattelulle viimeistään silloin, kun kuulin parisuhdeuutisen.
Tämä on oma pelitaktiikkani miten kykenen harrastamaan seksiä kuten miehet. Täytyy pystyä tipauttamaan aivot toosaan. Ovi pysyy kiinni. Ei odotuksia, ei seuraamuksia, ei turhia pettymyksiä. Hän ei ole vaihtoehto millekään muulle. Ehkä joskus uskallan raottaa ovea varovasti ja säikähtää tunteita tai vaihtoehtoisesti niiden puutetta. Tämä on toistaiseksi ollut loistava pelitaktiikka.

Tämä ihmeellinen eroavaisuus naisissa ja miehissä alkaa näkyä jo teinivuosina. Kyllä muistan, miten 15-vuotias poika hyvässä humalassa halusi laittaa kättä 14-vuotiaan meikäläisen housuihin. Ei tietenkään koskaan sinne asti päässyt. Sama 15-vuotias ”tosikovajätkä” särki vuorotellen naisten sydämet. Naiset olisivat totta kai halunneet olla jotain muutakin kun se yhden yön juttu jonka tulee hiippailla hiljaa kotiin viimeistään aamun tunneilla.

Onko luontoäiti tarkoituksella ratkaissut asiat näin? Onko miehen tehtävä siittää mahdollisimman monta naarasta ja nainenko etsii potentiaalista isää?

Ehkä näin.